Sahara

Sankilantie 41,
42800 Haapamäki

Oskari 040-582 0675
Petra 044-069 6436

saharanravitalli(at)luukku.com

Henkilöstö

Tässä osiossa koitamme esitellä itse itsemme, vaikka itsestä kirjoittaminen ei niin helppoa olekaan :). Meidän kolmen lisäksi tärkeänä apuna tilamme toiminnassa ovat Oskarin vanhemmat; Leena auttelee kaikennäköisissä asioissa toimien mm. ”siemenkuriirina” ja lapsenhoitajana, Tuomon osuus on tärkeä erityisesti heinän teossa.

 

Oskari Mäenpää "Osku" 

oskari_menp0509jh_8739.jpg2.jpg

 Kuva: Jarno Hämäläinen 2009

 

 

Poikasena vaaleapäinen pellavapää, joka sittemmin liian nuorena aloitetun kahvin juonnin (?) :) vuoksi muuttui tummahipiäiseksi….ja sitten  lopulta täysin omaehtoisesti kaljuksi.

Nuorena poikana kiinnostuksen kohteena olivat lähinnä koneet, metsä ja metsästys. Eläimet, joita oli kotona lajimäärältään noin keskikokoisen eläintarhan verran, olivat vain välttämätön paha. Ja niiden hoito vain ns. pakollista pienen viikkorahan vuoksi.

Ensi kosketukseni hevoseen tuli vasta mopoiässä; tuolloin taloon saapui kiltti ja ”nöyrä” jaskalainen tamma. Ihan vain siskoille pullapolleksi. Tuolloin omaa parastaan ymmärtämättä piti tietenkin näyttää, kuinka itsekin osaa ja pärjää ”tämän ” kanssa. No, välillä pärjäsi ja välillä ei. Mutta periksi ei annettu, usein ainakaan.

Nuorena sällinä maatilatalouden opintojen harjoitteluissa tutustuin Veijo Riipisen silloisen oriaseman toimintaan (Olli Kauko muuten hoiti silloin lääkärin touhut siellä, 1980- luvun lopulla) sekä Hanna ja Hannu Härmälän Sukkisen tilan toimintaan 1990-luvun alussa. Tosin näissä harjoitteluissa pääasiallinen painopiste oli maatilatalouden puolella ja hevoset olivat vielä hieman ”etäisiä”. Jossain opiskelujeni välissä ehdin opiskella ilmavoimien teknillisessäkoulussa (III/90) ja palvella yhteyslentueessa Tikkakoskella apumekaanikkona.

Varsinaisesti tallitöissä kodin ulkopuolella työskentelin agrologiopintojen loppuharjoittelun aikana Saksassa kesällä 1994. Tällöin sain kuvan siitä, kuinka asioita ei tulisi tehdä. Kesällä 1995 siirryin Tuomas Korvenojalle Normandiaan. Tuomaksella oloaikana opin tekemään töitä hyvien hevosten kanssa, pitämään punaviinistä, valkohomejuustosta sekä arvostamaan omaa rauhaa. Siellä opin myös tuntemaan legendaarisen Erik Skutnabbin, isännän isolla iillä, sekä Harri Ståhlbergin, joka tuolloin pyöritti omaa toimintaa Ranskassa. Sen myötä, kun kuuntelin heitä ja heidän tarinoitansa ja seurasin heidän tekemisiänsä, sain ammennettua todella paljon tietotaitoa ja elämänviisautta itselleni. Silloin en sitä kyllä välttämättä edes tiedostanut, mutta näin jälkikäteen haluan heitä siitä kiittää.

Ranskasta tieni johti kotimaan vierailun jälkeen Italiaan jouluna 1996. Vierailu pastamaassa alkoi V-P Toivasen vihjeestä paikallisella nuorella valmentajalla. Hyppäys suomalaisen huippuvalmentajan tallilta kansallisen "alemman keskisarjan" kakkosyksikön johtoon oli jonkinlainen järkytys. Onneksi kaikesta voi kuitenkin oppia, myös tästä kokemuksesta… Sieltä siirryin melko nopeasti Gubellinin talliin, jossa valmennusvastuun kantoi nuori, huipputasolle noussut Erik Bondo. Tuli tunne, että olin jälleen skandinaavisen järjestelmällisen valmennussysteemin sisällä; homma toimi ja tulosta syntyi. Tuo aika jäi kuitenkin valitettavan lyhyeksi, koska Tuomo loukkaantui harjoitusajossa kotona, mutta se antoi kuitenkin paljon itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseen.

Toisin sanoen palasin Italiasta kotitalliin heti helmikuussa 1997. Talli oli tuohon aikaan täynnä (25-30) valmennettavia, pääasiassa suomenhevosia. Kilpailevista hevosista Vokkerin Veikko oli aloittanut marssinsa rotunsa huipulle, muutoin kilpaileva materiaali oli tavallisen arkista ja palkinnot vielä arkisemmat tuohon aikaan. Onneksi tallista löytyi lupaavanoloisia nuoria hevosia ja niiden kanssa työskentely loi intoa tuohon aikaan nuoreen ja nälkäiseen mieheen. Näistä nuorista hevosista esiin voisi nostaa mm. Sahara Shadown, -Extremen, -Standoutin, Turkka K:n ja Milian. Tosin viimeksi mainittu ei varsana kyllä erottunut massasta muutoin kuin luonteensa vuoksi :).

Pienet palkinnot, pitkät ravimatkat ja halu johonkin parempaan ajoivat katseet lopulta Ruotsiin. Talvella 1999-2000 kilpailimme muutaman hevosen voimin kohtalaisella menestyksellä Solvallassa ja kävimme kilpailujen välissä aina kotona hengähtämässä. Vuosina 2000-2005 vuokrasin tallin paikanpäältä ja muutin aina talveksi kilpailevien hevosten kanssa Tukholman lähistölle.  Näihin aikoihin kilpaileminen ja valmentaminen olivat kaikki kaikessa. Halu tehdä kaiken itse loi toisella osa-alueella menestystä, mutta toisella osa-alueella myös rajoitti sitä. Erikoistuminen oli päivän sana.

Vuonna 2006 uudistimme sopimuksemme Kemppitalli Oy:n kanssa ja aloimme kehittää tilaa ja tilantoimintaa yhdessä avovaimoni Petran kanssa. Samanaikaisesti lopetin kaupallisen valmennustoiminnan ja luovuin ammattivalmentajalisenssistä. Parina viimeisenä vuotena Moijasen tila on saanut aikamoisen face-liftin, kasvojen kohotuksen eli paikkoja on pyritty uudistamaan. Työnkuva on muuttunut melkoisesti; ”nykyiset” kilpahevoset ovat muuttuneet uransa lopettaneiksi tai uraansa vielä odottaviksi tähdiksi. Mutta edelleen työ on haastavaa ja palkitsevaa. Siinä on vuorollaan onnistumisen ylitsevuotavaa riemua, vuorollaan epäonnistumisen katkeria kyyneleitä, sekä arjen ankaran työnteon vuodattamaa hikeä ja joskus jopa vertakin :).

Yhtäkaikki, jokainen päivä on uusi päivä ja erilainen sellainen. Jokaisena päivänä oppii uutta aina vaan, jos näin haluaa ja pitää mielen avoimena. Näiden nelijalkaisten ystävien kanssa emme tule koskaan liian viisaiksi, vaan aina on mahdollisuus kehittää itseämme.

 

 

terv. Osku

 

 

hepo3.jpg2.jpg

  Kuva: Olavi Ilmonen

Petra Huhti, tilan ELL

 

 

"Oma touhuamiseni hevosten parissa alkoi jo ala-asteella Tampereen Kaupin ratsastuskoulussa sekä Länsi-Teiskon mökillä lähimaalaistalon suomenhevosten, Netan-Lennon ja Aro-Ruskan, parissa. Mieleeni muistuu pitkät linja-automatkat Tampereen Kalkusta toiselle puolelle Tamperetta Kauppiin; kahdella bussilla piti mennä suuntaansa ja kukaan ei ollut kyllä kuskaamassa :). Kun vuoden kävin ahkerasti hoitamassa Hypatia-tuntihevosta viitenä päivänä viikossa, sain yhden ilmaisen ratsastustunnin vuoden lopussa…

Siirtyminen ravihevosten pariin tapahtui varsinaisesti yläasteen ekalla luokalla, kun veljeni luokkakaveri Katja Panttila tarvitsi hoidokilleen ajoittaista hoitoapua Villilän ravitallille Tampereen Raholaan. Tämä hevonen oli nimeltään Black Foot Hunter, ja siitä muistuu mieleeni, kuinka ylpeä ja otettu olin kuin sain ratsastella niinkin hyvällä hevosella ja osallistua sen hoitamiseen. Tästä eteenpäin vietin kaiken vapaa-aikani Villilässä aina lukion päättymiseen asti ja vaikka pärjäsin hyvin lukiossa, muistan kokeisiin lukujen jääneen aina vähän viime tippaan :). Villilässä hoidokkeinani oli Erkki Turjan, Arvo ja Arto Rantasen sekä Pauli Antinojan hevosia ja siellä vietetty aika opetti paljon, ja esimerkiksi vanhalta kunnon hevosmieheltä Erkiltä opin paljon kullanarvoisia asioita. Rantasen hevosten myötä sain myös tutustua Teivon Seppo Sarkolan ja Jari Vuorion tallin toimintaan, koska Rantasilla oli ja on edelleen yhteistyötä varsinkin Sepon kanssa.

Lukion päätyttyä työskentelin neljä kuukautta Tampereen hevosklinikalla, jossa sain seurata Jukka Houtun, Kristiina Ertolan ja Kimmo Lampisen työskentelyä. Eläinlääketieteellinen oli jonkinlaisena haaveena tuolloin, mutta käytännön työ hevostalleille houkutteli huomattavasti enemmän kuin koulun penkille meno. Ajattelin pitäväni välivuoden lukion jälkeen ja etsin töitä ravitallilta. Ertolan Kristiinan ja Lampisen Kimmon suositusten avulla pääsin töihin Pekka Yli-Houhalalle Teivoon ja tämä pesti kesti seuraavat viisi vuotta, vaikka alun perin olikin tarkoitus pitää vain se yksi välivuosi lukion jälkeen... Pekka oli maailmanmukavin työnantaja ja tuntui hienolta, kun Pekka antoi enemmän ja enemmän vastuuta ajan myötä. Sieltä sain hyvää oppia nuorten hevosten valmennuksesta ja sain myös ajella kilpaa, mikä oli minulle suht kunnianhimoisena ihmisenä tärkeää ja valtavan hieno tunne siitä, että osaamiseeni luotettiin. Tältä ajalta ovat myös elämäni hevoset, oma Celebre Benjam (kuva alla)ja Talli Siipiveikkojen Isadora Laukko, joka on nykyisin siis Pekan vihjeestä meillä siitostammana. Benjam oli tavalliselle hevosenhoitajalle mahtava hevonen, tuhkimotarina, joka nostaa vieläkin silmiini liikutuksen kyyneleet mahtavan kilpailupäänsä vuoksi. Benjam näytti ensimmäisen kerran minulle sen, että moni asia korjaantuu, kun hevosen pää on kultaa, se halusi voittaa. Muistuu mieleen päivä tuolta ajalta, kun olin itse Lappeenrannassa Isadoran kanssa Villinmiehen Tammakilvan karsinnoissa ja Benjam juoksi samana päivänä Teivossa, Mappe eli Markku Soljama huolehti Benjamista. Molemmat voittivat ja tunne oli aika mahtava.. Isadora on nopein hevonen edelleen, jolla olen koskaan ajanut, maisema vaihtui ja ravi kävi.

Pekalla olon jälkeen hevoshommani jatkuivat, mutta paikanvaihto ei kovin kauas tyttöä kuljettanut, nimittäin kesästä -97 helmikuuhun -00  työskentelin Viialassa Markku Niemisen tallilla. Sielläkin viihdyin todella hyvin ja mukavuudessa samat sanat pätevät Makeen kuin Pekkaankin.  Niemisen tallilla sai myös työskennellä itsenäisesti, työilmapiiri ja työkaverit olivat mukavia ja kaikki puhalsivat yhteen hiileen. Tuolloin oli tärkeää, että sain itse ajaa omien hoidokkien kaikki ajot hiittejä myöten, ja se oli hieno tunne, kun omaan tekemiseen, varsinkin tyttönä, luotettiin. Muistan aina sen päivän, kun olin oppilaiden EM-kilpailuissa Kouvolassa ja katsoin tulevan viikonlopun lähtölistoja ja silmäni osuivat erään lähdön valjakkoon. Kyseessä oli Kuopion kuninkuusraviviikonloppu ja siellä kova nelivuotislähtö Incognito Kempin johdolla. Silloisen 65-lähdön osallistujalistassa oli valjakko Inferno Kemp/Petra Huhti! Ei me pärjätty, mutta otettiin aluksi keulat kivenkovassa sakissa! Ja tunne hevosen omistajan ja valmentajan luotosta minua kohtaan oli valtavan hieno. Niemisellä oloaikana hoitohevosiini lukeutuivat mm. Will Racing Lady, Macho Waltter, Inferno Kemp sekä Lovely Kemp. Kilvanajosta olen tykännyt aina, nykyään ajanpuutteen vuoksi se harrastus on kylläkin jäänyt ja ajolupakin taitaa pian tippua A:sta C:hen (on jo tippunut, toim. huom:). Kaiken kaikkiaan olen ajanut vähän yli 200 starttia, ehkäpä taas myöhemmin harrastusta voisi jatkaa... Hienoja muistoja muistuu mieleen omista kilpailuistani. Sellaisia ovat mm. Teivon oppilasliigan voitto, ravinaisten SM:n voitto ja 2.sija, sekä edustustehtävät Suomea oppilaiden EM:ssa ja naisten EM:ssa kahdesti. Ihmeen hyvin sitä poikien seassa pärjättiin ja muistan oppilasliigasta sen verran, että Venäläisen Kalle johti liigaa ennen viimeistä osalähtöä ja molemmilla oli viimeiseen osalähtöön aika huonot hevoset. Taisi loppusuora mennä siihen, että seurasi, missä Kalle menee. Ja sijoitus muutaman pykälän ylempänä toi liigavoiton sinä vuonna :). Oppilaiden EM oli edustusvuotenani tietysti Suomessa ja ekan päivän toisen lähdön laukka harmitti, koska toinen päivä meni täysin putkeen. ja nosti sijoitustani roimasti. Hieno tunne oli ajaa viidessä samassa lähdössä kuin Erik Adielsson, joka oli jo tuolloin aika huippunimi. Mieleenpainuvin omista voitoistani ensimmäisen voiton lisäksi on Moskovan voitto, koska voittajahevosella sai ajaa punaista mattoa pitkin voittajaesittelyyn suuren yleisön edessä…

Vuonna 2000 lopetin hevoshommat varsinaisesti ja aloitin opinnot Viikissä. Tänä aikana oma hevonen oli Kirsi Virtasen tallissa ja Kirsin tallilla touhuilin parin kesän ajan apuna. MMM:n paperit tuli kouraan 2006 ja sitä ennen ehdin työskennellä jo vuoden Harjun Oppimiskeskuksessa. Yli kuuden vuoden ajan on tullut asuttua Haapamäellä ja  touhuiltua Oskun kanssa tilan parissa täysipäiväisesti aina syksyyn 2008 asti. Elämä Oskun kanssa mahdollisti vanhan haaveen uudelleen toteuttamista; nimittäin mahdollisuuden lukea eläinlääketieteellisen pääsykokeisiin. Syksyllä 2008 tämä unelma toteutui ja aloitin opinnot jälleen Viikissä. Auton matkamittariin kertyy huimasti kilometrejä, koska haluan olla kotona niin paljon kuin mahdollista, enkä malttaisi olla pois kotoa. Mutta tulevaisuuden näkymät ja haaveet auttavat nousemaan talvimaanantaiaamuina kello viideltä autonrattiin ja suuntaamaan kohti opinahjoa. Kyllä se aika vielä koittaa, että ei tarvitse lähteä ja pääsee ehkä toteuttamaan haavetta oman toiminnan pyörittämisestä, siis myös eläinlääkäritasolla :). Se, mitä elämä on tähän mennessä opettanut, on nöyryys asioita kohtaan; on oppinut nöyrin mielin katselemaan elämää ympärillä."

Päivitys 2014: Valmistunut eläinlääkäriksi ja ei tarvi enää viikoittain ajella Helsinkiin :)

 

Terveisin, Petra

 

heppa.jpg2.jpg

        Tunnelmia Moskovasta:)

thejoker.jpg

       

celebre_benjam.jpg

            Yllä: Ravinaisten-SM 2002, The Joker ja Petra (kuva: Jari Haanniemi). Alla:

           Celebre Benjam ja Pekka Yli-Houhala, vuonna 1994. Kuva: Hevosurheilu.

kopio_img_1490.jpg

                              Kevät 2014: Äiti ja poika Tuukka :)

Tuukka Mäenpää

Joukkoomme liittyi heinäkuussa -12 tomera poika Tuukka:)

canonin_kuvia_240.jpg

Päivitys 2014: Jo kaksivuotias :)

img_0770.jpg