2009

 

 

 

27.12.2009

 

 

Talliin "uusi" asukas!

 

Talliin saapui Ari Pakarisen/Åby Horseline Ab kyydillä tänään hevonen, jonka kanssa lähdimme Ruotsiin 30.10.2006. Tuosta reissusta on kulunut kolme vuotta ja kaksi kuukautta. Tämä hevonen oli tuolloin kääntymässä kolmevuotiaaksi eli nyt alkamassa on kuusivuotiskausi. Kolmeen vuoteen mahtuu paljon. Tämä hevonen on antanut meille paljon hienoja elämyksiä, semmoisia, joista ei voinut edes uneksia. Kiitokset niistä kuuluvat hienon hevosen lisäksi myös hevosen valmentajalle, hoitajalle sekä ajajille! Nyt tämä hevonen seisoi uudestaan tallimme käytävällä ja sen silmistä ja eleistä näkyi heti se, että se tunnisti paikat ja oli heti kun kotonaan. Tuntuu, kuin jokin ympyrä olisi sulkeutunut. Liikutuksen kyynelet tulevat silmiin; tämä hevonen on sama kuin silloin kolme vuotta sitten, nyt se on itse vain näyttänyt maailmalle kuinka hyvä se oikeasti on.

 

Syy, miksi hevonen on tallissa, on se, että kovat kilpailut ovat jättäneet siihen jälkiään, joista Antero Tupamäki yrittää ottaa nyt selvää. Jomppe ja Sami lähettivät hevosen vierailulle meille, koska paikat ja ihmiset ovat sille hyvin tutut. On kunnia saada tämä hevonen jälleen takaisin, vaikka vain käymään. Toivottavasti hevonen palaa voittajakehään ja saamme laulaa kappaleen kertosäettä, jonka mukaan hevonen nimettiin... Going on like DYNAMITE!

 

Tervetuloa Saharaan, DYNAMITE!

 

 

pc270006.jpg


 

 

 

27.12.2009

 

Santtu hankki kilpailuoikeuden

 

Santtu juoksi Kaustisilla koelähdön su 27.12. raveissa ja noteerasi Richard Nymanin ajamana tuloksen 39,5. Vellun kanssa sovittiin, että Santtu jatkaa oloaan Kaustisilla, mutta Roughneckin otamme kotiin, koska kotonakin ajomaastot ovat nyt hyvässä kunnossa ja varsa on saanut nyt hakemaamme porukassaoloa radalla. Noppis palaa Vellulle samalla reissulla.


 

 

04.11.2009

 

"Santtu" ja "Rapunekki" Paavolan talliin Kaustisille

 

Oman ratamme jäädyttyä veimme Siinan Santun ja Sahara Roughneckin Veli-Erkki Paavolan hoteisiin Kaustisille. Vellun heppa "Noppis" tuli puolestaan meille haistelemaan aitoa maalaisilmaa:). Santtu menee kotona mallikelpoisesti, mutta kilpailupaikalla kaverien kanssa on vaikeuksia, ja nyt Santtu saa vielä kokeilla tätä vaihtoehtoa. Vierailu ei ole kyllä ensimmäinen, sillä Santtu oli muutaman kuukauden Vellulla pari vuotta sitten. "Rapulle" vierailu tekee myöskin hyvää, sillä ratatallilla poika pääsee näkemään uusia kavereita ja mikä tärkeintä, myös juoksemaan suuremmassa porukassa. Ensi kosketuksen jälkeen Vellu kehui poikaa varsin fiksuksi ja toimivaksi. Kuulostellaan, mitä jatkossa tapahtuu ja kuinka pitkäksi vierailu venyy:).

 

pa290003.jpg

   Santtu ja Roughneck vielä kotimaisemissa.

sahara_roughneck2.jpg

 

 

01.11.2009

 

Sahara Twilight voittoon Vermossa

 

Parin epäonnisen startin jälkeen Tapio Mäki-Tulokkaan valmentama Sahara Twilight otti ykkösen Vermon sunnuntairaveissa. Topilla ja Hannalla oli hieno viikonloppu muutenkin, kun Sahara Twister oli kakkonen lauantaina V75-sarjassa Kouvolassa (ja Feelque kolmas). Twister voitti edellisviikon sunnuntaina pitkän matkan Forssassa, joten kunto on kohdillaan! Onnittelut taustavoimille menestyksestä!

 

 

05.10.2009

 

Hevosia lähtee ja tulee:), kasvatit starttailleet

 

Kempin tammoista Triesta Hall lähti uuteen kotiin Etelä-Suomeen ja jenkeistä tilalle tuli Kempin tamma Proud Service. Omista vuotiaistamme uuteen kotiin muutti tamma Sahara Daydream, jonka matka suuntasi Tapion (Mäki-Tulokas) ja Hannan hoiviin Forssan seudulle, missä kasvateistamme jo kolme ennestään asustaa. Tapion valmennuksesta Sahara Twilight voitti juuri Vermon lounasraveissa Mika Forssin ajamana ja saavutti uudet ennätyslukemat 17,6ake. Onnea hienosta työstä tamman kanssa! Ruotsissa olevista kasvateistamme Sahara C.Four oli vaisu Solvallan finaalikierroksella, mutta Trackstar palasi tauolta lupaavasti ollen toinen nelivuotislähdössä lauantaina.

 

 

 

29.08.2009

 

Sahara C.Four jälleen voittoon!

 

Vaikka Derby jäikin väliin, C4 osoitti Bergsåkerissa, että taitaa kyllä hienosti Derby-matkankin! Voitto pahalta paikalta, radalta 12, tuli hienolla ajalla 14,3a/2640 metriä Erik Adielssonin ajamana. Tulos on kova, sillä Ruotsin ennätys 4-vuotiaille on isoveikan viime vuoden Derbyssä juoksema 13,6api!

 

 

21.08.2009

 

Trackstar Derbyn karsinnoissa, Sahara C.Four ei

 

Kolmepäisestä -05 ikäluokastamme Trackstar osallistuu ensi ti 25.08. Jägersrossa ajettaviin Derbyn karsintoihin. Vastus on kivenkova, sillä mm. Kriterium-voittaja Maharajah sekä Sogå Benito ovat samassa lähdössä. Sahara C.Fouria ei Derbyn karsintojen listalla näy. Osku soitteli Stig H Johanssonin tallin ykkösmiehen Reijo Liljendahlin kanssa, joka kertoi heidän jättävän karsinnat väliin hevosen vähäisen rutiinin vuoksi ja keskittyvän muihin lähtöihin tulevaisuudessa. C4 keräsi huimasti rahaa lyhyessä ajassa, joten varmasti hyvä ratkaisu. Kolmas -05 ikäluokan kasvattimme, Sahara Twilight, juoksi koelähdön ajalla 19,0 viime ke Vermossa. Sahara Twilightia valmentaa Tapio Mäki-Tulokas, joka valmentaa myös kahta muuta kasvattiamme; Sahara Showtimea ja Sahara Twisteriä.

 

 

 

14.08.2009

 

Caramelle Tooma voittoon Umåkerissa

 

Stall Rix FM Botnian omistama Atas Nice Sweet L:n ja Biesolon 3-v. tytär voitti Krister Söderholmin ajamana 1640 metriä ajalla 15,1a. Travnetin mukaan tulos oli uusi rataennätys 3-v. tammoille.

 

 

06.08.2009

 

Säpinää riittää ja tiineysprosentti 96!

 

Viikon 31 perjantai oli vauhdikas aamusta iltaan. Aamukuudelta starttasimme Oskun kanssa Viialaan hakemaan uutta siitostammaamme nimeltä Nanushka, joka saapui Ranen kyydillä Jägersrosta torstaina Niemisen tallille. Samalla saimme katsastaa kimppahevoskasvattimme Sahara Primasheetin kuulumiset. Nanushka on Daguet Rapide -tamma hyvältä, vanhalta tanskalaisemälinjalta ja kantaa oriista Ken Warkentin. Viialan reissun jälkeen Osku matkasi Laukaaseen 1-v. tamma Sahara Fayan kanssa ja Petra tarkasti tammoja ell Katjan apuna. Tiineystilanne tämän vuoden osalta on huikea: 24/25 tammasta ovat tiineitä ja ainoa mahdollinen tyhjä on Sweetlittlelies, joka katsotaan myöhemmin. Kaikki kasvattamamme varsat on kuvattu aina vuotiaina ja operoitu ennen myyntiä. Nyt tämänkin vuoden kaikkki viisi vuotiasta on kuvattu.

 Terveisin, Petra

 

28.07.2009

 

Jorma Vuoksenmaa Kemppitalli Oy:ltä käväisi vieraanamme!

 

Jorma tyttärineen vieraili luonamme ti-iltana katsastamassa tämän vuoden varsat. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Jorma vieraili luonamme ja olimme ylpeitä saadessamme esitellä hänelle paikkojamme. Päätimme tänä vuonna järjestää vierailijoillemme leikkimielisen testin; jokainen katsastaa varsat läpi tietämättä niiden sukua. Varsoista katsotaan hyviä ja huonoja piirteitä ja valitaan kullekkin mieluiset varsat. Vasta, kun valinnat on tehty, paljastetaan varsojen suku. Tämä auttaa siinä, ettei suvun myötä tulevat positiiviset tai negatiiviset ajatukset pääse vaikuttamaan mielipiteisiin ja valintoihin:). Jorman jälkeen seuraavana päivänä saman "testin" kouriin joutui/pääsi Jarno Leppänen.

 

p7280035.jpg

 Jorma tarkasti varsat huolellisesti varsa kerrallaan ja pisteytti ne oman mieltymyksensä mukaan. Ilta alkoi jo kyllä hämärtää:)

p7280038.jpg

 Jorma nautti kokemuksestaan varsojen keskellä ja hänet velvoitettiin tulemaan takaisin viimeistään vuoden päästä katsastamaan samat varsat; josko mielipide olisi muuttunut:) 

p7280041.jpg

 Kirjaamme arvostelijan lausunnot varsoista, kun varsat arvostellaan ilman sukutietoja. Varsojen sukutietojen paljastumisen jälkeen ranking voisi mielellään muuttua. Jorma leikkisästi nauroi, että jos olisi poliitikko, repisi lausuntopaperit ja kiistäisi koskaan sanoneensa tällaista:)!

 

 

 

19.07.2009

 

Sahara C.Four voittoon Axevallassa

 

C4 voitti keulasta ajalla 14,3a/2140 metriä ja kartutti voittosummansa 742 500 kruunuun. Travrondenin mukaan Shadown poika tähtää tämän vuoden Derbyyn, vaikka ikäluokka on kova!

 

 

 

 

27.06.2009

  

Sahara C.Four jälleen finaalivoittajaksi!

Omien juoksujen myötä ansaittu Klass III-finaalipaikka toi voiton, kuten edellinenkin ja aikakin oli sama 13,8ake. Erik Adielsson ajoi radalta 12 heti eteenpäin tasaisesti tavoitteenaan keulapaikka, mutta ensimmäiset 500m sujuivat huimasti 08,0 (kuuluttajan mukaan 08,5), koska kärki avasi ensimmäiset sadat metrit todella kovaa. Kilometrin väliajaksi tuli myös kova 13,0 (kuuluttajan mukaan 12,5), mutta C4 irtosi vastustajistaan korvia pyöritellen:) 

 

31.5.2009

 

Sahara Dynamite Elitloppet-karsintavoittajaksi!   

  

 Dynamite teki Elitloppet-sunnuntaista ikimuistoisen päivän ainakin meille kasvattajille. Tyyli, miten hevonen lähti auton takaa, ei jättänyt ketään varmasti kylmäksi. . Maitohapot painoivat lopussa, mutta Dynamite osoitti jälleen kerran kivenkovaa kilpapäätänsä pitäen ykköseksi hirmuajalla 09,8! Finaalissa maitohapot ja takajalan pienet vaivat näkyivät sen verran, että väsyminen oli ymmärrettävää. Jäätävä esitys kokonaisuudessaan Suomessa syntyneen tamman jälkeläiseltä, jonka periyttämisarvoa molempien poikien Elitloppet-viikonlopun esitykset nostivat entisestään.

 

 

30.5.2009

Sahara C.Four Klass III-finaalivoittoon Solvallassa!

  

Nelivuotias Sahara C.Four sai villin kortin tähän finaaliin edellisen Solvallan voittonsa ansiosta (villi kortti mainittiin jo kilpailukutsussa sarjamäärityksen yhteydessä) ja näytti olevansa sen arvoinen. Hieno voitto tuli keulasta Erik Adielssonin ajamana kovalla tuloksella 13,8ake.

 

 

22.5.2009

 

Ravikuningatar Miliasta äiti!

 

Milia pyöräytti potran oripojan Turosta! Seuraavaksi sulhoksi on valittu Joihuri.